copyleft 2012–2020Emmanuel Carrère: Limonov
Uskomaton jätkä! Ei tuollaisia voi keksiä! Eikä voikaan, joten Emmanuel Carrèren huikea fiktiivinen hahmo ”Eduard Limonov” on ihka oikea ihminen, lihaa ja verta kiireestä kantapäähän.
Neuvostoliitosta 1970-luvulla karkotettu Eduard Limonov (s. 1943) on elänyt huikeita elämänvaiheita: kuin tavallista vaiherikkaammasta romaanista. Rikollisjengistä maanalaiseksi runoilijaksi Leonid Brežnevin ajan Neuvostoliitossa, sieltä rahattomaan ja ainakin yhtä kaoottiseen elämään New Yorkissa, asemansa vakiinnuttaneeksi kulttikirjailijaksi Pariisissa – ja päätyminen 1990-luvulla Bosnian sotaan ja Venäjän Kansallisbolševistisen puolueen puheenjohtajaksi.
Mikään vaihe ei seuraa aivan loogisesti edellistä: yhdistävänä tekijänä on lähinnä vallankumouksellisuutta ja epäsovinnaisuutta ihailevan kansainvälisen seikkailijan hahmo.
Limonovin taiteilijakertomuksen täydellistää ja pyhittää vankeustuomio. Hän joutui 2001 neljäksi vuodeksi telkien taa, syytettynä laittomasta ampuma-aseiden hallussapidosta ja yrityksestä perustaa aseistettu kumouksellinen ryhmä. Siellä kansainvälistä huomiota saanut vanki meditoi, kirjoitti ja odotti vapauttamistaan.
Ranskalaisen Carrèren dokumenttiromaani Valhe (2000) kertoo tositarinan miehestä, joka sepitti itselleen toisen elämän, juuttui valheiden verkkoon ja lopulta tappoi perheensä. Carrère käyttää dokumenttiromaanin tekniikoita myös Limonovissa, joka kertoo nahkansa yhä uudelleen luovasta ihmisestä.
Aikaisemmin muun muassa elokuvaohjaaja Werner Herzogista kirjoittanut Carrère on kirjoittanut itsensä tarpeettomasti tekstiin.
Kirjailijan suhde kohteeseensa tai nyky-Venäjään ei kiinnosta erityisemmin. Se vie huomiota Limonovin räiskyvältä, minne tahansa poukkoilevalta persoonallisuudelta.
«Aamulehti», 15.04.2013
